Mäyräkoira.net

RuskaHiucan Kaunis



Luonnetesti 18.5.2013 Mäntsälä, tuomareina Tarja Matsuoi ja Leena Turunen

Luonnetestissä arvioidaan koiran käyttäytymistä ja reaktioita yhdeksästä eri näkökulmasta. Osasuorituksia arvioidaan useasta eri näkökulmasta.

Testi alkoi tuomarin kanssa jutustelulla, jonka aikana Ruska sai touhuta hihnan päässä mitä halusi. Juttelutuokion jälkeen tuomari yritti saada Ruskan leikkimään lellulla, mutta tästä ei Ruska oikein innostunut. "Mamman" kanssa leikki kuitenkin maistui.

Seuraavana oli vuorossa kelkka. Ruska puolusti itseään edessäni/sivullani kelkan lähestyessä koko ajan haukkuen. Kelkan pysähdyttyä Ruska ei kuitenkaan halunnut tulla lähelle, vaan pysytteli hihnan päässä. Vasta kun kyykistyin kelkan viereen ja houkuttelin Ruskaa, tuli hän sitä haistamaan.

Sitten kohtasimme "jätesäkkirouvan". Jätesäkkii kiskaistiin narulla ylös koiran ollessa aivan kohdalla. Olimme saaneet ohjeet käänntyä tämän jälkeen heti takaisin ja jatkoimme kävelyä vastakkaiseen suuntaan saaden rämisevän peltitynnyrin pyörimään takanamme. Ruska ei säikähtänyt ylös vedettyä muovia juuri ollenkaan kuten ei mielestäni myöskään rämisevää tynnyriä. Pysähtyneen tynnyrin luokse Ruska ei kuitenkaan halunnut tulla. Vasta kun istuin tynnyrin päällä tuli Ruska sitä haistamaan. Maassa lojuvan jätesäkin luokse Ruska uskaltautui ongelmitta.

Seuraavaksi kohtasimme uhkaavan ihmisen. Taas Ruska puolusti itseään haukkuen vierelläni/takanani. Uhan loputtua Ruska ei kuitenkaan halunnut lähteä uhkaajan mukaan.

Pimeästä huoneesta Ruska löysi ensin tiensä keittiöön. Huoneeseen oli aseteltu erilaisia esineitä/esteitä joiden ohi/yli Ruskan piti selvitä ja löytää minut. Lattialle asetetun jätesäkin Ruska ohitti vasta, kun tuomari oli siitä ensin mennyt. Mutta löytyihän se "mamma" kuitenkin ilman lisäapuja.

Tämän jälkeen Ruska kiinnitettiin lyhyellä ketjulla talon seinään ja minä poistuin talon kulman taakse piiloon. Oli aivan hiljaista, tuomari uhkasi Ruskaa ja sitten paikalla ollut yleisö alkoi nauramaan. Ruska oli tuomarin uhatessa ensin yrittänyt pois (ei panikoinut), mutta todettuaan tämän mahdottomaksi Ruska oli noussut takajaloille ja lopuksi hypännyt kyykistyneen tuomarin syliin. Itseään Ruska ei ollut haukkumalla puolustanut laisinkaan.

Lopuksi testattiin Ruskan laukaupelottomuus. Laukausten kajahdettua Ruska jatkoi kävelyä kanssani, eikä ollut tapahtumasta moksiskaan.

Luonnetestin osasuoritusten pisteet:

TOIMINTAKYKY: pieni -15
TERÄVYYS: pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +1
PUOLUSTUSHALU: pieni +1
TAISTELUHALU: pieni -10
HERMORAKENNE: hieman rauhaton +35
TEMPPERAMENTTI: kohtuullisen vilkas +30
KOVUUS: hieman pehmeä +8
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS: luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen +30
LAUKAUSPELOTTOMUUS: laukausvarma
tulos HYVÄKSYTTY: 80 pistettä

Ruskan näyttelyarvostelut

Ruskan koetuloksia

Ruskan agilitytuloksia